Tekstit

Joogasukat

Kuva
Jalkoja kun haluaa pitää lämpöisenä, mutta villasukka on liikaa ja säärystin liian vähän on tässä oiva ratkaisu: joogasukka. Aina pitää kokeilla jotain uutta kivaa pitsineuletta joten päädyin tällaiseen malliin joka olikin nopea toteuttaa. Malli löytyi Novita lehdestä syksy 2012. Itse neuloin sukat Novitan Juhani langasta josta löytyi mieluinen väri. Nyt täytyy tunnustaa, että joogaa näillä sukilla ei ole tarkoitus harrastaa, kivahan näillä on kotona tepsutella varsinkin kelien lämmetessä ei varpaat hikoile. Jos yhtään kantapään teko tuottaa ongelmia on tässä kyllä oiva tapa oikaista ja lopputulos on silti tosi kiva.

Wanhojentanssimekko

Kuva
Tyttärelle tanssiaismekko Hieman haastoin itseäni ja toteutin tyttärelle tanssiaismekon. Kangaskaupasta: 13m tylliä ja 7m satiinia sekä muut nauhat ja napit. Ensin tehtiin lakanasta mallikappale, sovitettiin ja sovitettiin, sitten huonekalut nurkkaan ja kankaat levitettiin pitkin poikin, että saatiin oikean malliset palat leikattua. Pari viikkoa kului rattoisasti, kun kaiken vapaa-ajan poljin "singeriä"ja suihkuttelin sähköisyyden estoainetta etten aivan takertunut kankaisiin kiinni. Kaavaa ei mieleistä mistään suoraan löytynyt joten tässä on kaavoitettu oikein olan takaa että saatiin juuri sellainen malli kuin neiti halusi..... olemme kyllä lopputulokseen molemmat tyytyväisiä. Tanssiaiset sujuivat hyvin ja mekko sai kiitosta siitä, että pysyi päällä kaikenlaisissa hypyissä ja loikissa.

Metsämökki-sukat!

Kuva
Novita 2/2018 lehti pitää sisällään tämän mallin, vaikka onkin kesäsukaksi suunniteltu, minä vaihdoin  langan seiska veikkaan ja otin nelosen puikot, niin johan tuli lämpöiset talvi sukat, koon 38 silmukkamäärällä tuli juuri sopivan kokoisetkin. Ai mä niin tykkään näistä, nää on pitkästä aikaa ihan omaan jalkaan tehty, kyllä mun nyt kelpaa tuvassa tepastella!

We love winter!

Kuva
Merja Ojanperän ihanat: We love winter sukat, joihin ohje löytyi meillä kotona sivuston kautta. Näissä talvisissa sukissa huokuu niin ihanan talvinen tunnelma, että pakkohan nämä oli neuloa kun ulkonakin näyttäisi olevan 18 astetta pakkasta. Pikkuisen jouduin muokkaamaan sukan kuvioita, että sain pituutta lisää kärkeen, kaikki kunnioitus kaikille niille jotka näitä ihania malleja suunnittelee, minulla kului ruutupaperia parikin arkkia ennen kuin sain simppelin lumihiutalekuvion käymään nätisti silmukka määrään. Varren resorista tein yksinkertaisemman kuin alkuperäisessä ohjeessa, lankana tuttu 7-Veljestä. Luistin kuvio varressa on niin hurmaava, että nämä sukat menivät eräälle luistelevalle neitokaiselle. Kuinkas muuten!

Helmi-orvokki

Kuva
Tämä Helmi-orvokki malli on kaunis sukkamalli, joka on helppo toteuttaa, niinpä niitä syntyi nytkin joulupakettiin saajalle kaksi paria, arki-ja pyhä sukat tai mikä ettei ihan sikin sokin pidettäviksi. Minulla virkatut kukat eivät taipuneet orvokin malliin niinkuin sukan nimi antaa ymmärtää, vaan tavan kukkasia, helmet kuitenkin löysin purkin pohjalta. Malli on Merja Ojanperän: Kauneimmat villasukat kirjasta. Lankana tuttu: 7-veljestä. Kyllä näillä kelpaa tanssahdella kohti Uutta Vuotta!

Repolaiset

Kuva
Tässä tosi kivat Repolaiset, joululahjaksi toteutetut sukat eräälle vanhemmalle herralle. Malli on kirjasta: Suuri suomalainen toivesukkakirja, miesten sukat.  Lankana Kivijalka: kaupunki lanka, josta löytyi mieluisat värit. Nämä kauniit ketut ovat hurmanneet jo monen sydämen, joten näitä on tehtävä ehdottomasti lisää. Kuvattu omassa jalassa joten hieman isot mulle, saajalle toivottavasti sopivat.

Anelmaiset

Kuva
Anelmaiset, minun elämäni ensimmäiset tätä mallia. Ohje Novitan sukkalehti 2015, hieman muunnellen. Ensin valitsin mieluisan mallin sitten lankalaatikoita koluamaan ja punaisen sävyiset langat valikoituivat mukaan ja neuloessa hieman otin vapauden muunnella kuvioita. Lankana tuttu seiskaveikka, minulla puikot 4 ja kavennuksia olen joutunut jättämään pois sekä pidentämään teräosaa, että sopisivat jalkaan, kukkaraidan tilalla tein pelkän valkean raidan ettei tuule nilkkaan. Yläreinaa koristaa joustopitsi, joka tässä tuulessa hulmuaa... Sukat saa pikkusisko syntymäpäivälahjaksi...Onnea sisko!