Anelmaiset, minun elämäni ensimmäiset tätä mallia. Ohje Novitan sukkalehti 2015, hieman muunnellen. Ensin valitsin mieluisan mallin sitten lankalaatikoita koluamaan ja punaisen sävyiset langat valikoituivat mukaan ja neuloessa hieman otin vapauden muunnella kuvioita. Lankana tuttu seiskaveikka, minulla puikot 4 ja kavennuksia olen joutunut jättämään pois sekä pidentämään teräosaa, että sopisivat jalkaan, kukkaraidan tilalla tein pelkän valkean raidan ettei tuule nilkkaan. Yläreinaa koristaa joustopitsi, joka tässä tuulessa hulmuaa... Sukat saa pikkusisko syntymäpäivälahjaksi...Onnea sisko!
Tässä kiva malli, kun haluaa tuhota jämälankoja kauniilla tavalla. Hieman otin väreihin mallia virallisesta mallista, mutta kaikkia värejä ei minunkaan lankakorista löytynyt joten sovelsin oman maun mukaan. Malli on: Novita 3/2018 lehdestä. Tässä sukassa on kirjoneuleen lisäksi pari kivaa kohoraitaa toteutettu nurjilla silmukoilla. Langanpäiden päättely ottaa aina oman aikansa tällaisissa malleissa, itse aina päättelen samalla kun neulon, näin lopussa on ihana laittaa sukat heti jalkaan. Tämän sukan neuloin kokoon 38 käyttäen puikkoja 4, tiukan käsialan omaavana jouduin taas vähentämään kavennusten määrää ohjeeseen verrattuna ja kärkeen hieman omaa kuviota lisäsin, näin sain sukasta jalkaan sopivan. Näillä sukilla oli tarkoitus ilahduttaa jouluna ystävää, mutta sukat ovat niin kauniit että jäävät kyllä meille.....ehkä seuraavat saa joku jouluksi
Tämä Helmi-orvokki malli on kaunis sukkamalli, joka on helppo toteuttaa, niinpä niitä syntyi nytkin joulupakettiin saajalle kaksi paria, arki-ja pyhä sukat tai mikä ettei ihan sikin sokin pidettäviksi. Minulla virkatut kukat eivät taipuneet orvokin malliin niinkuin sukan nimi antaa ymmärtää, vaan tavan kukkasia, helmet kuitenkin löysin purkin pohjalta. Malli on Merja Ojanperän: Kauneimmat villasukat kirjasta. Lankana tuttu: 7-veljestä. Kyllä näillä kelpaa tanssahdella kohti Uutta Vuotta!
Kommentit
Lähetä kommentti